Tuulen humina
Varpaiden jäätyminen,
kahvin ihana tuoksu!

Luonto-ohjaaja Annika Suvivuo Jääränkolon laavulla sytyttämässä nuotioita

 

Pieni ryhmä hämeenkoskelaisia kokoontui vaihtelevassa säässä Lammin biologiselle asemalle lähteäkseen luontoretkelle ja Pääjärven jäälle kohta luonto-ohjaajaksi valmistuvan Annika Suvivuon opastuksella. Hänen opettajansa oli tarkistamassa näyttötyötä. Aluksi saimme kävellä tuulisessa, mutta aurinkoisessa kevätsäässä, mutta pian ilma muuttui räntäsateeksi. Järven jää mitattiin kairatusta avannosta ja jää oli yhä lähes puolen metrin paksuista. Jäälle oli kuitenkin noussut jo paikka paikoin runsaasti vettä, joten siirryimme luontopolulle metsän suojaan.

Kuusimetsässä,
päivien kimalluksessa.
Savun kirvely.

Jääränkolon laavulla joukko kuunteli Annikan kertomaa jäänmittaustutkimuksista, voimisteli lämpimikseen, söi eväitä sekä paistoi makkaraa ja lopuksi nautittiin aidot nokipannukahvit. Tunnelmoinnista koottiin Haiku-runoja. Jatkoimme luontopolkua reilun parikymmentä vuotisen koivikon läpi vanhaan kuusimetsään  ja sieltä takaisin biologiselle asemalle. Asemarakennuksessa tutustuimme lintukokoelmiin ja luontoaiheisiin valokuviin.

Liekin leimahdus.
Pakuripannukahvi,
savu silmissä.

Annika Suvivuo on Etolan-kylään asettunut yrittäjä, toimittaja ja valokuvaaja sekä juuri valmistuva luonto-ohjaaja Koulutuskeskus Salpauksesta. Onnea! Hän on ennen muuttamistaan Hämeeseen asunut Pohjois-Karjalassa. Hän mm. kirjoittaa luonto- ja eräaiheisia artikkeleita lehtiin ja on käsikirjoittanut Hollolan kotiseutuyhdistyksen Hollolain reppu-nettisivuston. Ja tietysti ohjaa luontoretkiä.

Lammin biologisen aseman luontopolulla 9.4.2022

 

Joutsenen laulu
Auringon kimalluksen
lumen narina.

 

Kuvat Tero Heinonen

Pauli Helén

Pääjärven jäällä Pappilan lahdella 9.4.2022

Pauli Helén

Luonto-ohjaaja Annika Suvivuo

Pauli Helén

Lammin biologisen aseman luontopolku 9.4.2022

Kuvat Pauli Helén