Lahden seudun liikenteen vyöhykkeet uudistuvat 1. maaliskuuta
Tiedote. Julkaistu: 10.01.2023, 13:23
Lahden Seudun LiikenneUudistus laajentaa matkustusalueita ja selkeyttää lippujärjestelmää
Lahden seudun liikenteen vyöhykkeet vähenevät kymmenestä (A–I) vyöhykkeestä neljään (A–D) 1.3.2023. Vyöhykeuudistus aiheuttaa muutoksia vyöhykerajoihin, lipputuotteisiin, lippujen hintoihin ja vaihtoaikoihin. Uudet matkustusalueet ovat entistä laajempia. Rajat ovat aiempaa selkeämpiä ja sijaitsevat pääasiassa taajama- ja kyläalueiden välillä asutusalueiden ulkopuolella.
Uudessa mallissa sisimmällä vyöhykkeellä ovat Lahden keskusta ja sen lähialueet noin kolmen kilometrin säteellä keskustasta. Toiselle vyöhykkeelle kuuluvat loput Lahdesta mukaan lukien Nastola sekä lisäksi Pennala, Salpakangas, Hollolan kirkonkylä ja Vesikansa. Kolmannelle vyöhykkeelle sijoittuvat Orimattilan keskustaajama, Kärkölä, Hämeenkoski, Vääksy ja Vierumäki. Neljännellä vyöhykkeellä ovat Heinola Myllyojalta pohjoiseen, Padasjoki, Sysmä, Hartola sekä Asikkala Vääksystä pohjoiseen.
Lahden keskustaajamassa merkittävin muutos on B-vyöhykkeen laajeneminen, kun Nastola sekä Hollolan Salpakangas ja Tiilikangas tulevat osaksi B-vyöhykettä. Jatkossa kausilipun voi nostaa mille tahansa kahden vyöhykkeen välille, mikä mahdollistaa edullisempien kausilippujen käyttämisen myös vanhan Lahden alueen ulkopuolisten kuntien sisäisiin matkoihin. Aikaisemmin kausilippu on ostettu kuntakeskuksesta aina Lahden A-vyöhykkeelle saakka.
”Keskeisin asia uudistuksessa on tehdä matkustamisesta helpompaa ja yksinkertaisempaa. Vyöhykeuudistus ei aiheuta toimenpiteitä matkustajille, vaan matkakortit ja mobiilikausiliput päivittyvät automaattisesti taustajärjestelmässä uusiin vastaaviin tuotteisiin. Kannattaa kuitenkin tutustua lipputuotteisiin etukäteen, että käytössä on varmasti sopivin vaihtoehto”, kertoo joukkoliikennepäällikkö Rauno Särkkäaho.
Seniorialennus laajenee
Seniorialennus on 1.3.2023 alkaen -30 prosenttia aikuisen arvo- ja kausilipun hinnasta. Alennus on voimassa kaikkina viikonpäivinä ja kellonaikoina. Aikaisemmin alennus on ollut -50 prosenttia, mutta voimassa vain arvolipuista arkisin kello 9–14. Kausilipuista yli 65-vuotiaat eivät ole saaneet vanhassa vyöhykemallissa alennusta.
Aikuisen arvolippu, mobiililippu ja lähimaksulla ostettava kertalippu ovat 1.3.2023 alkaen samanhintaisia.
Lahden seudun liikenteen lipun hinta perustuu jatkossakin matkustettaviin vyöhykkeisiin ja asiakasryhmään. Matka maksetaan kuljettavien vyöhykkeiden mukaan ja lipun tulee olla voimassa kaikilla niillä vyöhykkeillä, joiden kautta matkustetaan. Uuden vyöhykemallin mukaisia lipputuotteita ei voi ostaa ennakkoon vaan 1.3.2023 alkaen.LSL:n reittioppaaseen uudet vyöhykerajat ja pysäkkien vyöhyketiedot päivittyvät 1.3.2023 alkaen. Uusia vyöhykerajoja tai pysäkkien vyöhyketietoja ei voi tarkastella reittioppaassa etukäteen. Vyöhykkeiden raja-alueilla liikkuvat voivat tarkistaa uudet vyöhykerajat ja pysäkit Googlen karttapalvelussa.
Lisätietoa lippujen hinnoista ja uudistuksen vaikutuksista kunnittain Lahden seudun liikenteen sivuilta.
Lahden seudun liikennewww.lsl.fi
Asiakaspalvelu Hollolan pääkirjastossa, palvelupiste Piipahlus
JA
Lahti-Pistelahtipiste@lahti.fi
Lahden Palvelutori Kauppakeskus Trio, 2. krs. Aleksanterinkatu 18, Lahti p. (03) 814 2355