Koski-seura julkaisee kolme omatoimikävelyreittiä, joilla jokainen voi bongailla kylän raitilta tuttuja näkymiä ja niihin sijoittuvia vanhoja valokuvia sekä tietoja.  Reitit pohjautuvat paikallishistorioitsija, sukututkija Pauli Helénin ja Risto Sallin talvella miettimiin kyläkävelyihin sekä Uusi-Pätilän osalta Tero Heinosen kokoamaan aineistoon. Päijät-Hämeen kylät esitteli keväällä Kylänomadi hanketta ja reitit valittiin Avoimet kylät 2021 tapahtumaan mukaan.

Näin korona-aikana omatoimiset reitit, joihin ponnahtaa kännykän näytölle kätevästi kohdetta lähestyttäessä historiatietoja tai muuta kiinnostavaa, ovat tervetullutta. Jokainen voi omaan tahtiinsa, omassa aikataulussaan, sopivissa pätkissä tai ohimennen tutkia tuttuja tai uusia kylän kohteita. Vanhatkin maisemat avautuvat toisella lailla, kun historialliset kuvat Koski-seura perinneaineistosta on sijoitettu todellisille paikoilleen kartalle.

Reitit löytyvät Citynomadi.com sivulta haulla

#Hämeenkoski

jolloin kaikki kolme reittiä avautuvat valittaviksi. Toinen vaihtoehto on QR koodit, jotka skannamalla pääsee suoraan kyseiseen reittiin.

Reitit ovat:

Huljalan kylä– Paasikiven patsaalta Huljalan Helvettiin sekä Suklammille- kohteita 24, pituus 7,1 km

Kirkonkylän kierros– kohteita 72 ja pituus 7,1 km

Uusi-Pätilän kierros, kohteet 98

Kaikkea ei tarvitse tutkia kerralla, vaan voi valita osareittejä tai osan kohteista. Osareittejä on merkitty eri väreillä.

Itse Citynomadi on helppokäyttöinen sovellus. Kun on paikantanut itsensä  – merkistä, avautuu kohdetta lähestyttäessä ruudulle kohteen tiedot ja tätä näppäämällä aukeaa varsinainen tekstiruutu ja valokuvia selailtavaksi. Tekstit ovat Huljalassa ja kirkonkylässä Pauli Helénin ja Uusi-Pätilässä Tero Heinosen tuottamia. Kuvat ovat suurelta osin Koski-seura kuva-arkistosta. Reittejä voi tutkia jo kotona etukäteen ja suunnitella kierrostaan. Lisäksi Huljalaan ja Kirkonkylään on mietitty valmiiksi pysäköintipaikkoja, joten reitin voi maastossa kiertää myös autolla. Pysäköintipaikat saa pois sovelluksesta täppäämällä kyseistä ruutua. Citynomadin käyttöohjeita löytyy tästä.

Ohjeita Citynomadin käyttöön

Omatoimikävelyt kuuluvat osana Päijät-Hämeen kylät ry Avoimet kylät tapahtumaan, 12.6 ja muut tapahtuman reitit löytyvät samasta citynomadi.com sovelluksesta hakusanoilla

#KyläNomadi, #VillageNomadi, #AvoimetKylät

 Lukkarinkierrokset heinäkuussa

Heinäkuussa järjestään myös kaksi opastettua kävelykierrosta. Oppaana on Pauli Helén ja kokoontuminen on Hämeenkosken kotiseutumuseolla. Kävelyreitin pituus on noin puolitoista kilometriä. Kyläkävely Koskenkylän maisemissa sisältäen mm. Hämeenkosken neljän kirkon, lukkarin virka-asunnon ja Myllykyläksi kutsutun koskialueen historiaa.

Ensimmäinen lukkarinkierros on torstaina 8.7.2020 ja kokoontuminen klo 16.30.  Kierros on osa Päijät Hämeen museoiden Päheet museot viikkoa. Hämeenkosken kotiseutumuseo on avoinna 15.30 – 19:00.

Toinen lukkarinkierron on maanantaina 19.7.2020 alkaen klo 18.00. Tämä on Kosken VPK 125 vuotisjuhlaviikkoa, Lahden ympäristöpääkaupunkivuotta ja Hollolan ympäristövuotta. Kierrosten järjestäjänä on Koski-seura ja ne ovat maksuttomia. Kotiseutumuseo on avoinna klo 17 – 20.