Hämeenkosken tämänvuotinen joulunavauksen ohjelma saatiin aloittaa miellyttävässä talvisäässä lumen valkaisemalla Seuralan pihalla. Ohjelma tilaisuudessa seuraili aikaisempien vuosien mallia.
Kello 18 syttyivät jouluvalot pihalle pystytettyyn joulukuuseen. Heti perään laulettiin laulu ”Joulupuu on rakennettu”. Esilaulajana toimi hienosti kymmenvuotias musiikkiluokkalainen Aada Lyytinen, joka ilman ennakkovaroitusta suostui tähän tärkeään tehtävään. Joulukuusen oli tällä kertaa luovuttanut Vesa Nieminen Uusi-Pätilän kylästä. Jalokuusen olivat aikoinaan pihaansa istuttaneet Vesan edesmenneet appivanhemmat Rauha ja Toivo Kurkela. Siksi tilaisuuden avauspuheen pitänyt Koski-seuran puheenjohtaja Kari Kaivola nimesikin kuusen Toivon ja Rauhan kuuseksi. Hieno ele tänä kansainvälisten selkkausten värittämänä vuonna!
Vuoden 2023 Kunnon hämeenkoskelaiseksi julistettiin Naisenergiaa-ryhmä. Ryhmän puolesta tunnustuksen tulivat vastaanottamaan ryhmän puuhanaiset Heli Jokivuori ja Sini Anttila. Yleisön suosionosoituksista saattoi päätellä, että valinta oli onnistunut. Kari Kaivolan kirjaamia perusteluja valinnalle ja illan ohjelmasta muutakin voi lukea tarkemmin tästä:
Joulunavaus 2023 Kari Kaivolan puhe
Joulunavauksessa mukana olleet lapset odottivat jo malttamattomina joulupukkia. Hän saapuikin paikalla ajallaan Kosken VPK:n punaisella paloautolla. Hänelle laulettiin tuttu Joulupukki-laulu Aadan toimiessa jälleen esilaulajana. Tämän jälkeen yleisö siirtyikin Seuralan sisätiloihin ostoksille, maistelemaan Seuralan naisten keittämää herkullista riisipuuroa tai kiertelemään keskustaajaman liikkeissä.
Mauri Kalima oli myös paikalla kameroineen ja ikuisti kuviinsa ansiokkaasti illan tilanteita ja tunnelmia, meille iloksi ja tuleville polville muistoiksi Koski-seuran perinneaineistossa.