Museovirasto on myöntänyt Hollolan kunnalle hankerahaa 6000 euroa Hämeenkosken kotiseutumuseon kunnostamiseen. Avustusta myönnettiin 80 prosenttia kokonaiskustannuksista.
Kulttuurituottaja Nea Uusisalon mukaan tarkoitus on korjata hämäläistalon ikkunoita ja oikaista kuistia. Samalla tehdään mahdollisuuksien mukaan pientä maanmuokkaustyötä ja selvitetään korsun kunnon tilannetta. Suunnittelu aloitetaan toukokuussa ja Lahden alueellinen vastuumuseo on mukana suunnittelussa ja valvoo korjaustöitä.
Korjaustöistä huolimatta museo pyritään pitämään kesällä normaalisti auki (heinäkuun sunnuntait klo 11-14)