Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukset järjestetään Hollolan kirkossa, Rantatie 917 ja Hämeenkosken kirkossa Toijalantie 11 perjantaina 6.12. alkaen kello 10. Jumalanpalvelusten jälkeen järjestetään kunnianosoitukset sankarihautausmaiden muistomerkeillä.
Hämeenkoskella seppeleet lasketaan sankarihautausmaalla sankarivainajien muistomerkille. Lisäksi seppeleet viedään ja lasketaan Karjalaan jääneiden vainajien, Vapaussoturien, Vakaumuksensa puolesta kaatuneiden, J.K. Paasikiven syntymäpaikan ja kenraalimajuri E.R. Laguksen muistomerkeille.
Hollolan kunnan itsenäisyyspäivän juhla järjestetään tänä vuonna Hämeenkoskella. Juhlapaikkana on Seurala. Tässä vuonna 1940 valmistuneessa rakennuksessa on perinteellisesti paikkakunnan itsenäisyyspäivän juhlat järjestetty.
Klo 12.00 alkaen on tarjolla lohikeitto- ja kahvitarjoilu. Varsinainen juhlaohjelma alkaa klo 13.30 ja sen juontajana toimii Sami Nikkari. Juhla alkaa Suomen lipun saapumisella ja Hollolan-Kärkölän Puhallinorkesterin esityksellä. Tilankäyttösyistä järjestölipuista edustettuina ovat vain sotaveteraanijärjestöjen liput. Tervehdyssanat lausuu Hollolan kunnanvaltuutettu Aki Markkola.
Tilaisuudessa esiintyy Hämeenkosken mieskuoro ja mukana on tanssiesitys Hollolan nuorisoseuran lasten tanhuryhmältä Lindat ja Leevit. Juhlapuheen pitää Kyösti Toivonen. Ansioitunut hollolalainen palkitaan Pro Hollola -mitalilla, jonka jakavat kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Virta ja kunnanjohtaja Päivi Rahkonen Ohjelman voit katsoa tästä Juhlaohjelma 2
Juhlaan on kutsuttu kirjeitse sotaveteraanit. Muille juhla on avoin tilaisuus ilman ennakkoilmoittautumista. Juhlan käytännön järjestelyistä vastaavat Hämeenkoskelaiset yhdistykset yhteistyössä Hollolan kunnan vapaa-aikapalveluiden kanssa.
Kuva on vuoden 2018 Itsenäisyyspäivän kunniakäynnistä sankarihautausmaalla. Sanni-Maria Tiihonen puhuu sankarihaudalla. Kuva: Mauri Kalima.