Hämeenkosken pitäjän joulunavaus toteutettiin jälleen hämeenkoskelaisten yritysten, Seuralan, Koski-seuran ja muiden paikallisten yhdistysten suosiollisella yhteistyöllä torstaina 24.11.2022. Mukavan lauhan pakkassään houkuttamana liikkeellä oli runsaasti väkeä. Seuralan edustalla sytytettiin valot hienoon joulukuuseen ja laulettiin Hämeenkosken kirkkokuoron johdolla yhteislauluna ”Joulupuu on rakennettu”. Juuso Ojanperän juontamassa tilaisuudessa tervehdyssanat lausui Jyrki Joensuu.
Kari Kaivola julkisti vuoden 2022 kunnon kuntalaisen. Lainaus Karin puheesta:
”Tänäkin vuonna tehdyistä ehdotuksista Kunnon hämeenkoskelaiseksi käytiin Koski-seuran hallituksessa pitkä keskustelu. Valinnassa nousi esiin tällä kertaa erityisesti hämeenkoskelaisten hyväksi tehdyn työn pitkäjänteisyys, sen laaja-alaisuus ja yhtenä merkittävänä lisätekijänä sen pyyteettömyys. Tämän vuoden valittu henkilö ei ole kotoisin eikä asu täällä keskustaajamassa. Hän on kuitenkin henkilö, joka on usein täällä vaikuttaen omalla työllään merkittävästi erilaisten tapahtumien järjestelyihin ja valmisteluihin. Hän on aktiivinen myös kotikylässään, muualla Hollolassa ja Päijät-Hämeessä. Koski-seura on valinnut vuoden 2022 Kunnon hämeenkoskelaiseksi Taisto Seurasen.”
Karin koko puhe pdf-muodossa: Kunnon hämeenkoskelainen 2022
Lasten riemuksi saapui joulupukki paikalle Kosken VPK:n vanhalla paloautolla ja kirkkokuoron johdolla yleisö lauloi vielä joululaulun ”Joulupukki, joulupukki”. Sitten saivatkin pitäjäläiset lähteä kiertelemään keskustan yrityksiä ja Seuralan pihan ja salin näytteilleasettajien pöytiä ja täyttämään samalla jo perinteeksi muodostunutta joulupassia. Myös kirjasto oli avoinna Seuralan yläkerrassa.
Mauri Kalima kierteli taas kuvaamassa illan tunnelmia. Tässä joitakin hänen hienoista kuvistaan: