Koski-seura on saanut Hollolan kunnalta vuoden 2025 toimintaansa tukea yhteensä 7640 euroa. Tuki on merkittävä ja mahdollistaa monipuolisen tapahtumien ja kulttuuritoiminnan järjestämisen Hämeenkoskella. Hollolan sivistys- ja hyvinvointivaliokunta teki päätöksen avustuksista kokouksessaan 16. huhtikuuta.
Myönnetyllä avustuksella katetaan useiden paikallisten tapahtumien kustannuksia ja kehitetään Koski-seuran pitkäjänteistä toimintaa. Yksi merkittävä yksittäinen kohde kuluvana vuonna on Hollolan kunnan itsenäisyyspäivän juhla, joka järjestetään Hämeenkoskella 6. joulukuuta. Koski-seura vastaa järjestelyistä yhdessä muiden paikallisyhdistysten ja Hollolan kunnan kanssa. Kunnalta saatu tuki mahdollistaa Kosken Seuralassa järjestettävän juhlan tarjoilut, esiintyjien palkkiot ja muut käytännön järjestelyt – yhteensä tähän juhlaan ohjataan noin 3000 euroa.

Avustuksen turvin Koski-seura järjestää myös useita muita tapahtumia:
- Hämeenkosken pitäjän sahtimestaruuskilpailu 29.6.
- Joulun avaus 26.11. yhteistyössä muiden yhdistysten ja paikallisten yritysten kanssa
- Hämeenkoski-päivä 30.8., joka kokoaa pitäjän ja lähialueen toimijat yhteen Koskikaran levähdysalueelle
Näiden tapahtumien järjestämisessä tuki on tärkeä, sillä se mahdollistaa tarvikkeiden hankinnan, tilajärjestelyt telttavuokrineen, esiintymispalkkioineen ja muun käytännön toteutuksen yhteistyössä vapaaehtoisten talkoolaisten kanssa.

Kosken Kohinat uudistuu – avustusta käytetään julkaisun ylläpitoon
Hollolan kunnan tuki Kosken Kohinat verkkosivuston ylläpidolle on merkittävä. Vuonna 2025 sivustolle tehdään myös elinkaaripäivitys. Sivuston uudistus tähtää parempaan käytettävyyteen, selkeämpään ulkoasuun ja mobiililaitteilla toimivuuteen. Uudistus perustuu alkuvuonna tehdyn käyttäjäkyselyn tuloksiin ja julkaistaan loppukevään aikana. Elinkaaripäivitykseen on saatu rahoitus Päijänne-Leaderin kautta Euroopan maaseuturahastosta.

Avustuksella tuetaan myös perinnetyötä ja kotiseutukasvatusta
Osana avustuksen käyttöä Koski-seuran jäsenet opastavat neljäsluokkalaisia Hämeenkosken kotiseutumuseossa. Kevään aikana museolla vierailee noin 300 oppilasta Hollolan kouluista, ja opastukset ovat osa perusopetuksen kulttuuriohjelmaa. Lisäksi avustusta suunnataan havuseppeleiden valmistukseen, joita lasketaan itsenäisyyspäivänä Hämeenkosken muistomerkeille. Talkoilla valmistettavat seppeleet ovat jo kymmenvuotinen perinne ja tärkeä osa juhlapäivän kunnianosoituksia.
Hollolan kunnan avustus on Koski-seuralle elintärkeä tuki, joka mahdollistaa kulttuuriperinnön vaalimisen, yhteisöllisyyden rakentamisen ja tapahtumien järjestämisen ympäri vuoden. Yhteistyö kunnan, yhdistysten ja vapaaehtoisten välillä takaa sen, että Hämeenkoskella tapahtuu – ja tapahtuu laadukkaasti.
Artikkelikuva: Joulun avauksen tunnelmaa 2022. (Kuva Mauri Kalima)