Tänä kesänä Koski-seura sai kaksi reipasta nuortamiestä kesätöihin. Kosti Salli on 15-vuotias ja aloittaa syksyllä 9. luokan peruskoulussa. Hän harrastaa skeittausta ja soittaa rumpuja, kun ehtii. Tämän kesän ensimmäinen kesätyö Kostilla oli skeittileirillä, jossa hän toimi joka paikan höylänä ja ohjasi nuorempia skeittaajia. Toinen kesätyö on tämä Koski-seuran kahden viikon pesti Kesäduuni OP:n piikkiin kampanjan kautta. Martti Koskinen on 17-vuotias ja aloittaa syksyllä ammattikoulussa viimeisen eli kolmannen vuoden rakennusalan perustutkintolinjalla. Marttikin harrastaa skeittausta ja soittelee toisinaan kitaraa. Martti on ollut jo aiemmin kesätyössä parina kesänä mustikka- ja mansikkatilalla sekä rakennustöissä. Tänä keväänä-kesänä hän oli pari kk rakennustöissä ja tuli sitten pariksi viikoksi töihin Koski-seuralle Hollolan 4H kautta.
Koski-seuralla nuorten miesten tehtäviin sisältyy mm vihertöitä, maalausta, siivousta ym tehtäviä. Yhteistyö nuorilla sujuu hyvin, osasyynä varmaan se, että heillä oli jo ennestään yhteistä historiaa mm punkbändin musisoinneissa.
Työ Koski-seuralla on nuorten mielestä ollut rentoa ja esimiehet mukavia ja nuoret ovatkin viihtyneet hyvin Koski-seuralla.
Koski-seura palkkaa aina mielellään kesäisin nuoria töihin. Nuoret saavat työkokemusta ja Koski-seura nuoren energian tuulahduksen ja apua kesätapahtumien järjestämiseen.
#kesäduuniOPnpiikkiin