Koski-seuran vuosikokous järjestettiin koronaepidemian asettamien rajoitusten vuoksi poikkeusjärjestelyin  keskiviikkona 17.3.2021. Seuralaan oli kokoontunut viisi henkilöä. Verkkoyhteyden avulla kokoukseen liitettiin kotoaan osallistuvat 20 seuran muuta jäsentä. Liittymismahdollisuus avattiin jo puoli tuntia aikaisemmin, joten kokous päästiin alkamaan kutsussa sovittuun aikaan kello 18.00 ja vietiin läpi ilman mainittavia teknisiä ongelmia puolessatoista tunnissa. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kari Kaivola ja sihteeriksi Sirpa Selonen.

Seuralassa kokoukseen osallistui viisi henkilöä epimediarajoituksia ja maski- ja muuta suojauksia noudattaen. Muita jäseniä oli mukana verkkoyhteyden kautta 20. (Kuva Pauli Helen)

Koski-seuran toimintakertomuksessa vuoden 2020 todettiin sujuneen tapahtumien järjestelyjen osalta kohtuullisesti. Epidemiatilanteen asettamat rajoitukset vaikuttivat tilaisuuksien ja muun toiminnan järjestelyihin ja aiheuttivat lisätyötä ja sopeutumistarvetta. Muun muassa Hämeenkoski-päivä houkutteli kuitenkin paikalle ennätysyleisön ja presidentti J. K. Paasikiven syntymän 150-vuotisjuhlallisuudet pystyttiin järjestämään huolimatta loppuvuoden vaikeutuneesta epidemiatilanteesta. Toimintakertomukseen tehtiin pieniä tarkistuksia.

Taloudellisesti yhdistys suoriutui vuodesta 2020 tyydyttävästi erityisesti saatujen avustusten ja lahjoitusten ansiosta. Muun muassa Paasikiven syntymäpaikan muistomerkin opastaulun kustannukset saatiin avustuksilla, lahjoituksilla ja talkootyöllä katettua lähes kokonaan.

Koski-seuran toimintasuunnitelmassa erottuu vuonna 2021 osallistuminen muiden hämeenkoskelaisten yhdistysten ja Päijät-Hämeen yhteiseiin tapahtumiin. Näistä voi mainita Kosken VPK:n 125-vuotis juhlaviikon 19.-25.7.2021, johon Koski-seura aikoo osallistua useammallakin tapahtumalla. Päijät-Hämeen museoviikolla suunnitellaan yhdessä hämeenkoskelaisten yhdistysten ja Hollolan vapaa-aikapalveluiden kanssa järjestettäväksi tapahtumia Hämeenkosken kotiseutumuseolla ja sen ympäristössä. Osa tapahtumista liittyy myös Hollolan ympäristövuoden teemoihin osana Lahden ympäristöpääkaupunkivuotta 2021. Myös perinteiset sahtimestaruuskilpailut ja Hämeenkoski-päivä ovat tapahtumakalenterissa. Tilaisuuksien suunnittelussa otetaan huomioon koronaepidemian vuoksi asetetut rajoitukset ja niiden toivottava purkaminen kesän aikana.

Koski-seuran toimistasuunnitelmassa vuodelle 2021 on uusia ja perinteellisiä tapahtumia.

Koski-seuran hallituksessa erovuorossa olivat  Tuula Helminen ja Sirpa Selonen. Vuosikokous päätti, että Tuula Helminen jatkaa edelleen hallituksessa ja Sirpa Kiljunen valittiin siihen uutena jäsenenä. Muina hallituksen jäseninä jatkavat Tero Heinonen, Matti Hiidenheimo, Taisto Seuranen ja Kari Kaivola, jonka vuosikokous valitsi myöskin seuran puheenjohtajaksi vuodelle 2021. Uudeksi varajäseneksi valittiin Risto Salli erovuorossa olevan Kari Toivosen tilalle. Tuomo Nikkari ja Juuso Ojanperä jatkavat varajäseninä. Toiminnantarkastajiksi valittiin edelleen Marja-Leen Bister ja Asko Laine ja varahenkilöiksi Hannu Heikkilä ja Susanna Vuorinen. Vuosikokouksen jälkeen jatkuneessa hallituksen järjestäytymiskokouksessa varapuheenjohtajaksi valittiin Tero Heinonen, rahastonhoitajaksi Matti Hiidenheimo. Hallituksen ulkopuolelta sihteeriksi valittiin Sirpa Selonen ja tiedotussihteeriksi Sirkku Kalima.

Vuosikokous vahvisti seuran jäsenmaksuksi edelleen 15 €. Meitä on seurassa tällä hetkellä jo lähes 200. Koski-seura toivookin mahdollisimman monen hämeenkoskelaisen ja hämeenkoskelaismielisen tuntevan seuran tavoitteet ja tekemän työn omakseen. Liittymällä jäseneksi sinullakin on mahdollisuus vaikuttaa siihen, että kotiseutusi elinympäristö  on entistä viihtyisämpi.

Toimintasuunnitelma ja vuosikokousmateriaali on kokonaisuudessaan katsottavissa seuran kotisivuilla http://www.koskiseura.fi/vuosikokous.html.

 

Artikkelikuva Tero Heinonen