Lämmin sää ja kaunis ilma houkuttelivat keskiviikkoiltana noin kuusikymmentä henkilöä viettämään kotalaavun avajaisia Kukkolan uimarannalle Valkjärven rannalle. Kotalaavun rakennustarvikkeet tulivat lahjoituksena Hollolan kunnalta Martta maaseutuohjelman kautta. Pystytyksestä vastasivat hämeenkoskelaiset yhdistykset ja lähialueen asukkaat talkootyönä. Lähtökohdaksi on sovittu, että laavun käyttöä seuraavat ja pienistä huoltotoimenpiteistä vastaavat laavun käyttäjät yhdessä paikkakunnan yhdistysten ja alueen asukkaiden kanssa. Laavun sijoituksen ratkaisi ulkoilureittien läheisyys ja toimiva tieyhteys sekä alueen asukkaiden myötämielisyys laavun pystytykselle.
Koski-seuran puheenjohtaja Kari Kaivola kiitti Hollolan kunnan Martta-hanketta ja kuntatekniikkaa hyvästä yhteistyöstä. Hämeenkoskelaisten yhdistysten ja alueen asukkaiden työpanos oli merkittävä. Yli 200 tunnin vapaaehtoinen työ osoittaa, että yhteisöllisyys ja talkootyö ovat Hämeenkoskella edelleen voimissaan. Erityiset kiitokset ansaitsee Tuomo Nikkari merkittävästä omasta työpanoksestaan ja töiden organisoinnista yhdessä Hollolan kunnan kanssa. Ulkoilureiteillä liikkuneet paikkakuntalaiset ja lähiseudun asukkaat olivat seuranneet ja kannustaneet rakentamistyötä ahkerasti.
Koski-seura järjesti laavusta nimikilpailun. Nimiehdotuksia tuli kaikkiaan 14. Koski-seuran hallituksen mielestä kaikki olivat erinomaisia ja niistä olisi voitu valita mikä tahansa. Useimmat ehdotukset kuvasivat laavua ympäröivää luontoa ja maisemaa tai laavun käyttötarkoitusta. Voittaneen nimiehdotuksen teki Tapani Suomi. Hänen nimiehdotuksensa liittyi läheiseen Kukkolan asuntoalueeseen, alueen maanomistukseen, ympäröiviin harjuihin ja niiden edustamaan luontoon sekä Valkjärveen. Ehdotuksen perusteluissa Tapani Suomi mainitsee: ”Ehdottaisin Kukkolan laavulle nimeä Pessa edesmenneen Pertti ”Pessa” Nikkarin muistoksi. Hänen kuolemastaan tulee tämän vuoden heinäkuussa kuluneeksi 30 vuotta. Pertti ammensi kuulorajoitteisena voimaa elämäänsä luonnosta, niin Valkjärvestä kuin Kukonharjustakin . Hän eli elämänsä Järvi-Kukkolan tilalla, johon tämä ranta kuului ja jossa laavu nyt sijaitsee. Samaisesta rannasta Pertti lähti souteluretkilleen Valkjärvelle. Niin tapahtui myös, kun hän lähti kohtalokkaalle viimeiselle matkalleen, hukkuen Valkjärveen.”
Koski-seuran mielestä ehdotus on hyvin perusteltu. Se on juuri tähän maisemaan, asuntoalueen historiaan ja paikkakuntaan liittyvä. Samalla kun annamme nimen tälle laavulle, teemme kunniaa myös ihmiselle, joka omintakeisella tavallaan oli paikkakunnan urheilun innokas edistäjä, luonnon aktiivinen seuraaja ja valokuvaaja. Yhteiskunnalliseen keskusteluun Pessa osallistui nimimerkillä ”Nipe” yleisönosastokirjoituksillaan sekä pitäjänlehdissä että Etelä-Suomen Sanomissa omintakeisella tyylillään.Tapani Suomi palkittiin nimiehdotuksesta Hollolan kotiseutukirjalla, jossa on useita Hämeenkoskea käsitteleviä kirjoituksia. Kaikkien nimiehdotusten kesken arvotun palkinnon ”Putulan kylää ilmasta” videon voitti Markku Korhonen.
Kari Kaivola totesi lopuksi: Samalla kun kiinnitämme Pessa-nimikyltin laavun oviaukkoon, toivon myös laavun saavan kaikilta pitäjäisiltä ja käyttäjiltä sille kuuluvan arvostuksen ja huolenpidon. Säilytetään tämä laavu hyvässä kunnossa näiden liikunta- ja ulkoilureittien yhteisenä virkistys- ja taukopaikkana tätä maisemaa ja sen historiaa kunnioittaen.
Laavun sopivuus käyttötarkoitukseensa tuli heti testattua. Osanottajien mukanaan tuomat liha-, jauho- ja vegaanimakkarat kypsyivät sulassa sovussa nuorison suosimien tikkupullien ja vaahtokarkkien kanssa.