Hämeenkosken kappeliseurakunnan miestyöryhmän ja Koski-Seura ry: n edustajat vastaanottivat tänään 23.11 Etelä-Suomen maa-ja kotitalousnaisten edustajiston kokouksen yhteydessä Lempäälän Manttaalitalolla Päijät-Hämeen alueen kunniamaininnan Maa- ja kotitalousnaisten valtakunnallisessa Vuoden maisemateko- kilpailussa 2019. Tunnus myönnettiin kiitokseksi ansiokkaasta työstä luonnon monimuotoisuuden hyväksi.
Kunniamaininta tuli jättipalsamin torjuntyöstä arvokkaassa maisema- ja kulttuuriperintökohteessa Pyhän Laurin kirkonraunioiden ja Tervalan pakanallisen uhrilähteen ympäristössä. Miesporukka naisilla täydennettynä on kerännyt jätesäkkikaupalla nopeasti alueen valtaavaa aniliinia palsamia jo kahtena kesänä ja tulokset näkyvät jo hyvin maisemassa. Palsami on vähentynyt merkittävästi.
Valinnan teki Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaiset – järjestö 26. osallistujan joukosta. Tämän vuoden teemana oli Suuret suomalaiset vieraslajitalkoot. Valtakunnallisen sekä Päijät-Hämeen voittaja on Lahden kaupunki. Kaupungin tavoitteena on hävittää kaikki kaupungin alueella esiintyvät vieraslajit. Niitä ovat jättiputki, jättipalsami, lupiinin, kurtturuusu, tattaret, etelänruttojuuri ja espanjansirutetana.
kuvat Rauni Miettinen ja Anja Hiidenheimo