Tämänvuotiset lasten urheilukisat saatiin pidettyä Hämeenkosken urheilukentällä hyvän sään aikana, vaikka mielissä pieni pelko lähestyvästä ukonilmasta olikin. Minna Pekosen edellisvuonna masinoima kisa alkaa olla jo traditio pitäjässämme, koskapa nyt kisaan oli ilmoittautunut peräti 65 iloista kisailijaa. Kisoja oli lasten parissa kuulemma jo pitkään odoteltukin. Liikunnan riemu paistoi monen lapsen kasvoilta ja kaveria kannustettin reilusti. Myös lasten vanhemmilla ja muulla huotojoukolla oli keskenään hauskaa. Tuttuja tavattiin ja kuulumisia vaihdettiin.

Melkoinen joukko talkoolaisia oli tehnyt kisailun mahdolliseksi. Lämmin kiitos siitä heille! Hyvin organisoituna kisat saatiin suoritettua parissa tunnissa. Sen jälkeen olikin jo aika viedä perheiden pienimpiä kisailijoita päiväunille. Koski-seura sponsoroi kisoja pienillä palkinnoilla ja äänentoiston järjestämisellä tapahtumaan.

Ohessa kisojen tuloksia ja alempana joitakin yleiskuvia tapahtumasta.

Lasten urheilukilpailujen 2024 tulokset

Lasten urheilukilpailut 2024 Koski-seuran palkitsemat

Ensin annetaan hyvät ohjeet kilpailijoille ja huoltojoukoille.

 

Toimitsijat neuvonpidossa.

 

Kuuluttaja työssään.

 

Ajanottajat valmistautuvat tärkeään tehtäväänsä.

 

Juoksun lähtöpaikalla tunnelma tiivistyy.

 

Maaliin asti yritetään.

 

Rakettikeihäs sai isommilta lapsilta kyytiä.

 

Pallonheittopaikalla oli ajoittain jopa tungosta.

 

Pallo ilmassa ja sektorissa. Mitataan!

 

Vanhempainyhdistyksen kioskilla oli ajoittain jopa ruuhkaa.

 

Jos oli kisailu joitakin jännittänyt, niin samoin teki myös palkintojen jako.

 

Palkintojen jaossa Koski-seuran edustajana Harry Tompuri ja kuuluttajana Sini Anttila.

 

Joillekin kilpailijoille annettiin pieni tsemppipalkinto.

Kuvat otti Tero Heinonen.