Seuralassa kuukausittain pidettävässä muistikahvilassa torstaina 4.4. aiheena oli ”Huumoria huhtikuuhun”. Paikalle oli saapunut Hämeenkosken muistikahvilan ennätysyleisö eli yli 30 henkilöä. Kahvitarjoilun lisäksi saimme kuulla tärkeitä vinkkejä muistin ja aivoterveyden vaalimisesta. Päähuomion vei kuitenkin taikuri Jouko Alho ja hänen Taikajenginsä. Jengin esitys ja monipuolinen temppuvalikoima saivat kahvilayleisön nauramaan ja osoittamaan raikuvasti suosiotaan. Esitystä täydensivät havaijilaistyyliset esiintymisasut. Muutama onnekas voitti järjestetyssä leikkimielisessä arvonnassa teemaan sopivan kukkalein. Muina palkintoina oli aivoterveyttä edistäviä avocadohedelmiä ja pääpalkintona kookospähkinä.
Päijät-Hämeen Muistiyhdistyksen järjestämä muistikahvila on kaikille muistin ja aivoterveyden asioista kiinnostuneille avoin kohtaamispaikka. Kevään viimeinen muistikahvila on avoinna torstaina 9.5.2019 klo 13.00-14.30 Seuralassa. Muistikahvilan toiminta jatkuu taas syksyllä. Kannattaa tulla mukaan eikä maksa mitään.