Vanha Myllykosken ylittävä silta on nyt muisto vain. Vanhat rakenteet on murskattu ja kuljetettu pois työmaalta.

Kuluneen viikon (6/2024) aikana siltatyömaalla on jyrsitty neljälle uutta siltaa kannattavalle pylväälle onkalot jokipenkkoihin. Samalla onkaloihin on upotettu pitkät teräsputket tulevaa betonivalua odottelemaan. Viimeinen teräsputki jyrsittiin paikoilleen 8.2 2024. Melko kireät pakkaset eivät työtä pahemmin haitanneet. Tosin koneiden hydrauliöljyt olivat ymmärrettävästi nyt jäykempiä kuin lämpimämmillä ilmoilla.

Muutamia kuvia työmaalta:

Ota koppi!

Taitavilta kaivinkoneiden kuljettajilta onnistuu vaikka paineletkujen siirtely yli kuohuvan kosken.

Neljän järeän kompressorin kehittämää paineilmaa tarvittiin jyrsinpään hiekan poistoon.

 

Jokipenkalle pylvään valumuotiksi jäävän teräsputken sisällä pyöri varsin järeä jyrsinterä.

 

Pylväskuopan jyrsintä tuottaa alkuvaiheessaan jonkin verran hiekkapölyä.

Viimeisen pylväskuopan jyrsintä on puolivälissä.

Yhden pylväskuopan jyrsintä kesti reilun tunnin ajan.

 

Pilareiden valulieriöiden upotus on saatu valmiiksi.