Tämänvuotisen Päheet museot -tilaisuuksien sarjan Hämeenkoskella päätti kasvatustieteen tohtori Marja Irjalan pitämä luento enoistaan Kauko (1915-1999) ja Valto (1918-1998) Vanhasesta.
Kuurojen kivenhakkaajaveljesten erityinen elämä ja erityinen testamentti
(Lyhennelmä Irjalan luennosta)
Vanhasen veljekset toimivat paljolti unohdetussa kivenhakkaajan ammatissa ja elivät viimeiset vuotensa kahdestaan isältä perimällään asutustilalla metsän keskellä Hämeenkosken Käikälän kylässä. Neljä kuuroa sisarusta syntyi Äyräpäässä Kaukilan kylässä 1915, 1918 ja 1922 Jooseppi ja Maria Vanhaselle. Äiti kuoli v. 1926, veljekset olivat silloin vielä alakouluikäisiä. Lapsista Mirja isovanhemmille Pölläkkälän kylään, muut jäivät isälle ja äitipuolelle Kaukilaan. Vaikea lapsuus seurasi veljesten elämää aina kuolemaan saakka. Pelastuksena oli, että heillä oli toisensa. Karjala oli veljeksille erityisen rakas.
Kaikki sisarukset lähetettiin Viipurin asemalta Turun Kuuromykkäinkouluun, josta kaksoset saivat päättötodistuksen v 1938. He kaikki asuivat samassa perheessä rva Björkholmin luona Vähä-Hämeenkadulla. Kauko oli hyvä oppilas. Molemmat veljekset olivat taitavia kirjoittajia ja Kauko myös taiteellisesti lahjakas.
Sota-aikana Vanhasen veljekset osallistuivat kotirintamatöihin kuuroutensa vuoksi. He olivat mukana kaivamassa Äyräpään kohdalla ns. Mannerheimin linjaa läpi Kannaksen. Ilmeisesti he ovat ainoat viittomakieliset kuurot, jotka ovat saaneet Tammenlehvä-rintamatunnukset. Välirauhan aikana kuurojen lehdessä oli kirjoitus veljesten käynnistä kotipaikallaan. Varsinais-Suomen ohella suuri osa äyräpääläisistä asutettiin Lahden seudulle kuten isä Jooseppi Vanhanenkin perheineen. Veljeksistä tuli suuria isänmaan ystäviä, he olivat varsin kiinnostuneita maamme historiasta.
Kaksossisaret perustivat omat perheensä, heille kummallekin syntyi neljä lasta. Veljeksistä tuli kiertäviä kivenhakkaajia eri kiviveistämöille ja –töihin ympäri Suomen. He kulkivat melkein koko ajan yhdessä ja olivat töissä Lappeenrannassa, Loimaalla, Oulussa ja lopuksi Koskella. 1970-luvulla he asettuivat Hämeenkoskelle, ent. Koski Hl, Lahden lähelle (nykyisin Hollolan kuntaa) isältään perintönä saamalleen 6 ha metsätilalle Käikälän kylässä.
Veljekset olivat syvästi uskonnollisia, Valto luki ahkerasti Raamattua sitä myös alleviivaten. He elivät hiljaista elämää kahdestaan. He olivat suuria luonnon, erityisesti eläinten ja lintujen ystäviä. He kokivat, että jos kanssaihmisiin ei voinut luottaa, eläimet olivat aina luotettavia. Suurin puute veljesten elämässä oli puute kodin antamasta turvasta ja hoivasta.
Tässä joitakin Irjalan johtopäätöksiä veljesten elämästä:
– Tärkeintä on olla arvokas omille vanhemmilleen
– Omia vanhempia ei kukaan eikä mikään pysty korvaamaan
– Yksikin turvallinen ihmissuhde voi riittää läpi elämän
– Oma viite-/vertaisryhmä on tärkeä tuki
– Jokainen haluaa olla arvokas myös työnsä kautta
– Jokainen tekee omat valinnat elämässään
– Rakkaus on suurin kaikesta
Veljesten testamentti laadittiin juristin ja viittomakielen tulkin läsnä ollessa v. 1995. Lahjoitus piti ensin tehdä säätiölle tai yhdistykselle, siksi perustettiin Käikälän Kivenhakkaajien Muistoyhdistys ry, jonka toiminta lakkautettiin, kun testamentti oli hoidettu loppuun. Lahjoitus tehtiin Suomen Eläinsuojeluliitolle 28.3.2003 Helsingissä. Sukulaisten puolelta lahjoittajina toimivat Timo Leikas ja Marja Irjala. Käikälän luonnonsuojelualueen avajaiset pidettiin Hämeenkoskella 23.5.2003.
– – – –
Lämmin kiitos Marja Irjalalle mielenkiintoisesta luennosta!
Sitten muutama kuva luentotilaisuudesta ja maastoretkestä luonnonsuojelualueelle.
Kuvaajana Tero Heinonen
#päheetmuseot #Päijät-Häme #museot #visitHämeenkoski