Päheet museot -viikon avajaiset toteutettiin tällä kertaa poikkeuksellisesti Seuralassa, koska kaksi viikkoon olennaisesti kuuluvaa tutustumiskohdetta sijaitsevat Seuralan alakerrassa. Ville Löyttyniemen, Jaso Sasakin ja Olli Suutelan maailman ainoaksi mainittu Gramofonimuseo avasi ovensa Seuralan kellarikerroksessa. Alakerran käytävällä on lisäksi Seuralan kahvion aukioloaikoina nähtävänä Kosken Hl keskustaajamaa vuonna 1917 kuvaava pienoismalli. Se on nyt siirretty Hämeenkosken koululta, hieman kunnostettu ja puhdistettu ja sille on lisätty valaistusta. Lisäksi lähiseinälle on kiinnitetty näyttö, johon aikanaan saamme näkymään Mauri Kaliman pienoismallin keskeisistä kohteista koostaman kuvaesityksen.

Museoviikon avajaiset järjestettiin hyvässä sopusoinnussa Seuralan salissa vielä jatkuvan kirpputorin kanssa. Tilaisuuden alussa Koski-seuran puheenjohtaja Kari Kaivola piti museoviikosta kertovan puheen. Myös Ville Löyttyniemi ja Jaso Sasak kävivät kertomassa gramofonimuseostaan. Tilaisuuden musiikista vastasi salin parvelta upeasti laulanut Hämeenkosken Mieskuoro. Sokerina pohjalla, Seuralan kesäkahvion naiset olivat varanneet avajaisasiakkaille kaikenlaista herkullista suuhunpantavaa, mm. näyttävän gramofonileivoksen.

Mauri Kalima nappasi tilaisuudesta tottuneesti taas mukavia kuvia, joita näette tuolla alempana.

Gramofonimuseon nettisivut.

Kari Kaivolan avajaispuhe pdf-muodossa: Päheet museot avajaiset 2024 Kari Kaivolan puhe

Päheet museot -museoviikon avajaiset Seuralassa 29.6.2024.
Kari Kaivola pitää avajaispuhetta Seuralan näyttämöllä.

 

Päheet museot -museoviikon avajaiset Seuralassa 29.6.2024.
Kari Kaivola pitää puhetta Seuralan näyttämöllä.

 

Päheet museot -museoviikon avajaiset Seuralassa 29.6.2024.
Kirpputoriasiakkaat saivat nauttia mieskuorolaulusta ostostensa lomassa.

 

Päheet museot -museoviikon avajaiset Seuralassa 29.6.2024.
Avajaiset toteutettiin sulassa sovussa Seuralan salissa meneillään olevan kirpputoriviikon kanssa.

 

Päheet museot -museoviikon avajaiset Seuralassa 29.6.2024.
Yleisö kuuntelee hartaana Hämeenkosken mieskuoron lauluja.

 

Päheet museot -museoviikon avajaiset Seuralassa 29.6.2024.
Hämeenkosken Mieskuoro lauloi Seuralan salin parvella.

 

Päheet museot -museoviikon avajaiset Seuralassa 29.6.2024.
Rouvia hymyilyttää Seuralan salin ovensuussa.

 

Päheet museot -museoviikon avajaiset Seuralassa 29.6.2024.
Jaso Sasak ja Ville Löyttyniemi kertovat yleisölle perustamastaan gramofonimuseosta.

 

Päheet museot -museoviikon avajaiset Seuralassa 29.6.2024.
Kyltti gramofonimuseon ovessa.

 

Päheet museot -museoviikon avajaiset Seuralassa 29.6.2024.
Gramofonimuseon komeita äänitorvia.

 

Päheet museot -museoviikon avajaiset Seuralassa 29.6.2024.
Gramofonimuseon fonografeja.

 

Päheet museot -museoviikon avajaiset Seuralassa 29.6.2024.
Gramofonimuseon vanhoja äänilevyjä.

 

Päheet museot -museoviikon avajaiset Seuralassa 29.6.2024.
Gramofonimuseoon kuuluvat olennaisesti näyttävät äänitorvet.

 

Päheet museot -museoviikon avajaiset Seuralassa 29.6.2024.
Gramofonimuseon hienoa kalustoa. His Masters Voice -koira lienee monelle tuttu.

 

Päheet museot -museoviikon avajaiset Seuralassa 29.6.2024. Seuralan alakerrassa Tero Heinosella riitti selitettävää Kosken Hl pienoismallista kiinnostuneille.

 

Päheet museot -museoviikon avajaiset Seuralassa 29.6.2024.
Kotiseutumuseolle on Koski-seuran aktiivien ja kesätyöntekijöiden toimesta valmistunut hieno lammasaita ja uudet humalaseipäät.