Hämeenkoskelta uuden hyvinvointialueen aluevaltuustoon valitut Aki Markkola sekä Jyrki Joensuu kertoivat tämän hetken vielä alkuvaiheessa olevasta tilanteesta Koski-seuran vuosikokouksen jälkeen. Paikalle oli tullut myös varavaltuutettu Sanni-Maria Tiihonen. Hämeenkosken pitäjällä on asukaslukuun nähden erittäin hyvä edustus aluevaltuustossa. Illan keskustelu oli vilkasta.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aluevaltuusto on kokoontunut vasta kerran järjestäytymiskokoukseen, jossa on valittu toimintatavat ja edustajat eri elimiin. Jokainen kahdestakymmenestäyhdestä alueesta päättää itsenäisesti organisaationsa rakenteesta ja valitsee hallinnon perusrakenteeksi joko valiokunnat tai lautakunnan. Tärkeimmät erot ovat päätöksenteossa ja osallistujissa. Valiokunnissa valtuutetut osallistuvat valmisteluvaiheessa ratkaisuihin ja virkamiehet tekevät näihin pohjautuen esitykset hallitukselle. Lautakunnissa päätettäväksi tuodaan valmiita esityksiä, jotka lautakunta käsittelee. Lautakunnilla on enemmän muodollista päätösvaltaa, mutta paljon myöhäisemmässä vaiheessa. Lautakunnat toimivat ns. poliittisessa ohjauksessa ja lautakuntiin voidaan valita myös muita edustajia kuin valtuutettuja. Päijät-Hämeessä päädyttiin lautakuntamuotoon. Paikkoja oli varattu vain yksi jokaiselle valtuutetulle.
Jyrki on valittu aluevaltuuston toiseksi varapuheenjohtajaksi ja Aki Terveyden- ja hyvinvointilautakunnan jäseneksi. Aki kertoi, että edelleen on ratkaisematta, miten hyvinvointialueella työskentelevien, kuten hänen, jääviyskysymykset tullaan ratkaisemaan sekä mitä lautakuntien tehtävät tulevat olemaan. Sopimukset hallinnon järjestämisestä pitää kuitenkin saada tämän vuoden aikana, koska terveyden, sairauden, sosiaalihuollon sekä pelastuspalvelujen organisointi ja järjestämisvastuu sekä henkilökunta siirtyy uudelle Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle tämän vuoden lopussa.
Valtuutetut ja varavaltuutettu lupasivat tulla uudelleen alkutalvesta kertomaan palvelujen järjestymisestä.