Pihkasalmen kansakoulun vaiheita

Pihkasalmen koulun vaiheista kaivataan lisätietoja.
Alla olevat tiedot on kerätty tämän koosteen lopussa mainittujen henkilöiden toimesta.

Opettajat
1925-49            Akseli Vaajasalo
1949-50            Marjatta Savolainen
1950-53            Olga Stenqvist (ratsasti)
1953-54            Hinkkala (Kärkölä, väliaikainen)
1954 –              koulun loppuun asti Nadja Keinänen. Hän kirjoitti keväällä 1954, että joko Pihkasalmi on sulanut?
1961-62            2. opettaja Reijo Lähteenmäki, muutti Sodankylän Vuotsoon opettajaksi
1962-               2. opettaja Mikko Koskiniemi, Mieholan koulun opettaja.

Akseli Vaajasalo oli Kosken Hl Pihkasalmen kansakoulun opettajana vuodesta 1925. Hän siirtyi Koskelle Miehikkälästä. Vaajasalon vaimo toimi opettajana samassa koulussa. Vaajasalo opetti koulussa aina eläkkeelle siirtymiseensä asti, jonka jälkeen hän muutti Hollolan Salpakankaalle omakotitaloon.
Veiston opetus siirtyi miesopettajille heidän tultuaan koululle. Ilmeisesti vuodesta 1949 lähtien veiston opettajana toimi Severus Kiljunen sekä myös kirjaston hoitajana. Kunnan myytyä koulun kirjasto siirtyi Ruohosten vanhusten muonamökkiin yhdeksi vuodeksi.

Keittäjät
1953-55            Liisa Lehtonen
1955-56            Lyyli Lehtonen
1956- ?             Alma Jokinen
?                       Pirkko Uotila (Pulkkinen)
?                       Leila Kiljunen toimi myös keittäjänä/siivojana.

Puiden pilkkominen ostettiin huutokaupalla, halvin huuto sai tehtävän.
Sulo Tolvanen toimi pitkään puidenpilkkojana. Puita pilkkoivat myös Lyyli Tolvanen ja Vilho Hännikäinen.

!950-luvun alussa kouluun tuli oppilaita metsiä pitkin myös Uusi-Pätilän kylän puolelta, kunnes sinne rakennettiin oma koulu v. 1953.

Pihkasalmen koulun viimeinen lukuvuosi oli 1967-1968. Syksystä 1968 alkaen oppilaat ja koulupiiri oli jaettu Pätilän ja Kirkonkylän kesken. Tieto löytyi johtokunnan pöytäkirjasta, valtuuston päätöksiä en olla tarkistettu. Johtokunnan pöytäkirjat päättyvät vuoteen 1968 joka tapauksessa, mutta tuo jako on tietenkin saattanut muuttua valtuuston päätökseen mennessä.

Pihkasalmen koulun päättäjäiset 25.8.1968. Kuva: Rauno Parikka

Tietoja tähän dokumenttiin antoivat ja keräsivät:
Niilo Weck, Helena Koponen (os. Keinänen), Sirpa Selonen, Kari Kaivola ja Tero Heinonen.