HÄMEENKOSKEN PYHÄN LAURIN KIRKKO
Opastaulun teksti: Tanja Ratilainen, Turun yliopisto
Pyhän Laurin kirkko sijaitsi keskiajalla (1200–1560) Hämeen linnasta Viipuriin johtaneen Ylisen Viipurintien ja Kurjalan kartanoon vieneen tien risteyksessä.
Pyhän Laurin kirkon kartta 1.
Kartta 1. Kirkonraunion alueella näkyy rakenteina ja maastonmuotoina 1) pohja-alaltaan kahdeksankulmainen kivikirkon raunio, 2) siitä romahtaneita rakennuskiviä, 3) vuonna 1962 tehty kaivanto, 4) mahdollinen kivisakariston jäännös, 5) pitkittäinen maakumpare ja yksittäisiä kiviä, jotka voivat olla kirkkomaan aidan jäännöksiä, ja 6) mahdollinen tilus- tai laidunaita uudelta ajalta. Kartta: Lempiäinen–Ratilainen–Tourunen/TYA.
Keskiajan kivikirkot
Suomen ensimmäiset kirkot rakennettiin puusta. Varhaisin kivikirkko muurattiin Ahvenanmaalle 1200-luvun lopussa. Varsinais-Suomeen ja Uudellemaalle kivikirkkoja tehtiin pääasiassa 1400-luvulla. Satakunnassa, Pohjanmaalla, Hämeessä ja Savo-Karjalassa kivikirkon rakennustöihin päästiin vasta keskiajan loppupuolella. Tuolloin työt jäivät usein Kustaa Vaasan verotusuudistuksen aiheuttaman rahapulan vuoksi kesken. Näin kävi myös Hämeenkosken Pyhän Laurin kirkolle.
Suomalaisiin kivikirkkoihin kuului tavallisesti suorakulmainen runkohuone eli kirkkosali, jonka pohjoisseinää vasten oli sakaristo. Sakaristossa säilytettiin kirkon arvoesineitä. Eteläsivun puolella oli eteisenä toiminut asehuone. Kahdeksankulmaisia runkohuoneita rakennettiin keskiajalla Suomeen vain kaksi, toinen Renkoon (1510–1540) ja toinen Hämeenkoskelle (1520–1560). Oletettavasti sama muurarimestari suunnitteli molemmat kirkot.
Kaiken kaikkiaan keskiajalla ryhdyttiin rakentamaan kivikirkkoa 104 paikkakunnalle, mutta myös puukirkkoja rakennettiin edelleen.
Tutkimushistoria
Vuonna 1962 raunioalueella tehtiin ensimmäiset arkeologiset kaivaukset. Vuosina 1996–2002 aluetta tutkittiin Turun yliopiston arkeologian oppiaineen johdolla. Tutkimuksiin osallistuivat myös Hämeenkosken kunta ja seurakunta sekä Museoviraston rakennushistorian osasto.
Kirkonpaikan varhaisvaiheet
Alueen käyttö kristillisenä hautauspaikkana alkoi 1200-luvun loppupuolella ja jatkui 1600-luvun alkupuolelle saakka. Tutkimuksissa löydettiin joitakin hyvin säilyneitä hautoja.
Kuva 1. Tämän haudan vainaja oli noin 163 cm pitkä mies, joka oli kuollut alle 35-vuotiaana. Hampaista voitiin päätellä, että hän oli 4–6-vuotiaana kärsinyt vakavasta sairaudesta tai nälänhädästä. Kuva: Mia Lempiäinen/TYA.
Raunioalueen itäosasta löydettiin todennäköisesti puukirkon kivijalan jäännökset. Muutaman sadan vuoden aikana ennen kivikirkon rakentamista paikalla on voinut olla kaksi tai kolmekin puukirkkoa ajallisesti peräkkäin.
Kivikirkon rakentaminen
Hämeessä tyypilliseen tapaan kivikirkon rakentaminen aloitettiin sakaristosta, joka sijoitettiin puukirkon runkohuoneen pohjoispuolelle. Todennäköisesti sakaristo saatiin lähes valmiiksi, mutta sitten rakennustyöt keskeytyivät. Ehkä syynä oli tulipalo ja varojen loppuminen tai maaperä havaittiin kivikirkolle sopimattomaksi.
Kartta 2. Sakariston koko oli noin 8 x 7 metriä. Rakennuksessa oli a) tiililattia ja b) oviaukko. Itäseinän vierestä löytyi todennäköisesti c) papin alttarin perustus. Rakennuksen eteläpuolelle on merkitty d) puukirkon kivijalan jäännökset. Kartta: Heinonen–Kehusmaa–Lompolo–Paljärvi–Ratilainen/TYA.
Kun kivikirkon rakennustöitä jatkettiin, kirkon paikka päätettiin siirtää lännemmäksi, nykyisen raunion kohdalle. Tällä kertaa rakentaminen aloitettiin runkohuoneesta, joka suunniteltiin suorakulmaiseksi. Rakennustöiden ollessa jo käynnissä suunnitelmia kuitenkin muutettiin ja runkohuoneesta tehtiin kahdeksankulmainen. Sen koko oli noin 27 x 15 metriä, ja pääsisäänkäynti sijaitsi eteläseinän keskiosassa.
Tämäkin rakennustyö keskeytyi: asehuone ja tiiliset holvit jäivät muuraamatta. Todennäköisesti Kustaa Vaasan uudistusten seurauksena seurakunta menetti verotulonsa valtiolle, eikä sillä ollut varaa rakentaa kivikirkkoa valmiiksi. Keskeneräisenäkin kirkkoa käytettiin 1600-luvun alkupuolelle saakka.
Kuva 2. Kalkkikivisen alttarikannen eli mensan tai siirrettävän alttarin katkelma, joka löytyi kirkon ympärille 1960-luvun tutkimusten yhteydessä jääneestä maakasasta. Kuva: Markus Hiekkanen.
Tietoja kirjallisista lähteistä
Kirjallisten lähteiden varhaisin maininta Kosken kylästä on vuodelta 1407. Ei tiedetä, milloin seudusta lähikylineen tuli Lammin seurakunnan kappeli, mutta sellaisena se mainitaan lähteissä vuonna 1540. Tuolloin emäkirkon pappi piti siellä jumalanpalveluksen joka kolmas sunnuntai ja jouluisin.
Uuden kirkon rakentamista suunniteltiin jo 1500-luvun lopulla, koska kivikirkko oli huonossa kunnossa. Oikeuden pöytäkirjoissa vuosilta 1651 ja 1652 on maininta vanhan kirkon luona sijainneesta lähteestä. Kivikirkko oli viimeistään tuolloin jäänyt pois käytöstä, ja uusi puukirkko oli rakennettu vastapäätä nykyistä pitäjänmakasiinia. Puukirkko rappeutui isonvihan aikana, ja se hylättiin 1730-luvulla. Uusi, puinen ristikirkko rakennettiin nykyiselle kirkonmäelle vuosina 1735–1736. Nykyinen tiilikirkko valmistui vuonna 1870.
Kuva 3. Tukholmassa (1470–1500) lyöty penningin raha, joka löytyi irrallisena mahdollisen sakaristorakennuksen länsipuolelta vuonna 1998. Ehkä penninki oli laitettu alkujaan hautaan ja tarkoitettu maksuksi taivaan portilla. Rahan todellinen läpimitta on 14 mm. Kuva: Outi Järvinen/Rahakammio.