Hämeenkosken pitäjän sahtimestaruuskilpailut pidetään lauantaina 22.7.2017 kello 15.00 Kosken VPK:n kesäjuhlien yhteydessä. Kilpailu on avoin kaikille Hämeenkosken pitäjän sahdintekijöille.
Kilpailun voittajalla on mahdollisuus lähteä Sahdinvalmistuksen Suomen mestaruuden 26-vuotisjuhlakilpailuun edustamaan pitäjäämme. Mestaruuskilpailut pidetään vuonna 2017 Turengissa elokuun 5. päivänä.
Vetovastuu sahtimestaruuskilpailujen järjestämisestä siirtyy näiden kilpailujen yhteydessä Hämeenkosken yrittäjiltä Koski-seuralle. Hämeenkosken yrittäjät ovat vastanneet kilpailujen onnistuneista järjestelyistä jo vuosien ajan. Hämeenkosken yrittäjien järjestäessä yhdistystoimintansa uudelleen, on yhdistys päättänyt, ettei edellytyksiä kilpailujen järjestämiseen heidän osaltaan enää ole. Yrittäjät ovat toivoneet kuitenkin kilpailuperinteen Hämeenkoskella jatkuvan. Koski-seura näkeekin tarpeellisena sahdinvalmistustaitojen ylläpidon paikkakunnalla. Vuosien varrella on pitäjään tullut useita valtakunnallisia mestaruuksia ja palkintosijoja. Sahdinvalmistus on osa koskelaista juhlaperinnettä, jota on noudatettu niin pitkälle kuin taaksepäin asiaa pystytään tarkistamaan.
Lauantaina 22.7 kello 13.00-14.30 otetaan näytteitä (2 litraa) osallistujilta vastaan Seuralan kahviossa. Tuomariarviointi alkaa n. kello 15.00.”
Hämeenkosken Yrittäjät ja Koski-seura odottavat mahdollisimman monen sahdintekijän osallistuvan kilpailuun ja tuovan rohkeasti tuotteensa arvioitavaksi.