Päheet-museot-viikon teemana 2025 on ruoka- ja ruokakulttuuri. Eipä ihme, että useat museot Päijät-Hämeessä valitsivat teemaan vahvasti kuuluvan sahdin esittelykohteekseen näyttelyissä ja tapahtumissa. Hämeenkoskella yhtenä teemaan liittyvänä tapahtumana oli sunnuntaina 29.6. vuosittain järjestettävä Hämeenkosken pitäjän sahtimestaruuskilpailu. Aihetta oli käsitelty jo edellisen päivän avajaistapahtumassa esitetyllä videolla ja kotiseutumuseolla avautuneella teemanäyttelyllä. Kilpailun järjestelyistä on vastannut vuodesta 2018 Koski-seura yhteistyössä Putulan kirjasto- ja kotiseutuyhdistyksen kanssa.

Sahtinäytteitä kilpailuun tuotiin kolme. Kilpailu päättyi tänä vuonna Ruususen veljeksistä nuoremman Petrin voittoon. Viiden jäsenen tuomaristolta Petrin tumma sahti sai lähes täydet 48 pistettä. Edellisenä vuonna mestaruuden vienyt Ernon sahti sijoittui tällä kertaa toiseksi 43 pisteellä. Kolmanneksi sijoittui Sami Nikkarin sahti 34 pisteellä. Petri Ruusunen lähtee edustamaan Hämeenkosken pitäjää Lahden Jokimaalla 2.8. järjestettäviin sahdinvalmistuksen SM-kilpailuihin.

Kolmeenkymmeneen henkeen nouseva yleisö maisteli tulosten julkistamisen jälkeen kilpailijoiden sahteja. Kommenteissa todettiin tuomariston tavoin tänäkin vuonna sahtien korkea laatu. Kolmanneksi tulleen sahdin pisteitä verotti jonkin verran tuomarien mielestä liian vaalea väri. Koski-seura kiittää jälleen sahdin valmistajia, sahtituomareita, Putulan kirjasto- ja kotiseutuyhdistystä, Hämeenkosken harmonikkoja, talkoolaisia ja yleisöä kilpailun onnistuneista järjestelyistä ja kannustuksesta.

