Hämeenkosken Seurala peruskorjattiin sisätilojen osalta vuoden 2020 aikana. Salin ja rappukäytävien korkeiden tilojen osalta maalaustyön suoritti KM-Maalaus Tmi Lammilta ja verhojen toimittamisesta sekä osin näyttämöverhojen asentamisesta vastasi Lahden Eurokangas. Valtaosa kunnostustyöstä tehtiin kuitenkin Asko Laineen hyvässä ohjauksessa paikallisin talkoovoimin, pääosin keväällä ennen pandemiaa. Talkooväki talletti remontin vaiheita kännyköillään kuvaten ja niitä sitten WhatsUp -ryhmässään jakaen. Näistä kuvista on koostettu oheinen video. Kuvat eivät ole siinä aivan kronologisessa järjestyksessä vaan hieman teemoittain jaoteltuna. Taustalla kuuluu mm. Kipparikvartetin laulu Muurari, jonka sikermiä kajahteli toisinaan myös Seuralassa remontin aikana. Toivottavasti kuvista välittyy hämeenkoskelainen talkoohenki ja mukava yhdessä tekeminen, josta aika ajoin ei hurttia huumoriakaan puuttunut.

Talkootyön osuus Seuralan kunnostuksessa oli niin merkittävä, että Koski-seura valitsi vuoden 2020 kunnon hämeenkoskelaiseksi Seuralan koko talkooväen. Joulukauden avajaisissa 25.11.2020 tätä tunnustusta vastaanottamaan oli kutsuttu koko joukon edustajina

– talkootöitä johtanut Asko Laine
– monitaitaja Kari Toivonen
– joka paikan höylä ja ammattimaalari Krister Petterson sekä
– erinomaisen hienot ikkunapenkit tuunannut Lauri Virolainen

Talkoovideo on YouTubessa piilotettu, joten sen näkee vain tätä linkkiä käyttäen:

https://youtu.be/ZPAISxyCXxE

Jakaa sitä voi normaalisti.