Sotalaivojen historiaa voi lähestyä monella tavoin. Viimeisen sadan vuoden aikana on kehitys ollut nopeaa ja tuhovoiman lisääntyminen valtava. Postimerkit eivät tulisi ensimmäisenä mieleen, mutta niiden kautta Kai Varsio evp. kommodori esittää mielenkiintoisesti merisodankäynnin kehitystä. Varsio luennoi Hämeenkosken uuden kirjaston lehtienlukusalissa, joka muuntuu kätevästi parinkymmenen hengen luentotilaksi. Joulukuun luento käsitteli sukellusveneiden kehitystä nykyiseen valtavaan määräänsä ja kokoonsa. Tammikuun yhdeksännen päivän luennossa Kai Varsio selvitti lentotukialusten historian viimeisen sadan vuoden ajalta.
Kai Varsio on harrastanut postimerkkien keräilyä yli neljäkymmentä vuotta. Hänen postimerkkikokoelmansa, sotalaivastonsa, on maailman suurin, käsittäen 3500 merkkiä. Keräilyharrastuksesta muodostui tiedettä, kun Kai Varsio väitteli sotatieteiden tohtoriksi vuonna 2015 otsikolla: Postimerkit merisotataidon dokumentteina – Britannian ja Saksan laivastojen varustelu maailmansotien välisenä aikana. Väitöksessä verrataan alkuperäislähteiden aineistoja postimerkeistä löytyvään. Väitöksen loppupäätelmä on, että postimerkkejä voidaan käyttää merisotataidon kehityksen kattavina dokumentteina. Postimerkkien sotalaivoihin liittyvät kuvat kattavat muutamaa laivaluokkaa lukuunottamatta molempien maiden kaikki taistelualuslajit- ja luokat. Postimerkeistä voidaan nähdä vanhat sotalaivat, niiden peruskorjaukset ja uudet luokat lentotukialuksista sukellusveneisiin.
Kai Varsio on jatkanut väitöskirjan jälkeen tutkimalla sukellusveneiden koko kehityskaaren ja julkaisemalla teoksen Altavastaajasta tuhovoimaksi – Sukellusveneen käyttöönotto ja kehitys. Kirjassa esitellään sukellusveneiden muuntuminen soudettavista ja poljettavista mannertenväliseksi ydinkäyttöisiksi jättiläisiksi. Tämän jälkeen ovat jo valmistuneet teoksen lentotukialusten, taistelulaivojen, risteilijöiden kehityksestä ja tänä vuonna on valmistumassa kirja hävittäjäaluksista.
Kai Varsio avioitui 1978 Koskella Hl. Hän viettää usein eläkepäiviään Hämeenkoskella osoitteessa Pihlajamäentie 14, jonne saa poiketa keskustelemaan tai tutustumaan postimerkkien kautta avautuvaan merisodankäynnin historiaan tai ostamaan kirjoja Kain ollessa paikalla.
Kai Varsio on lupautunut jatkamaan esitelmäsarjaansa taistelulaivojen ja risteilijöiden kehityshistorialla.
Kai Varsiolla on maailman suurin sotalaivasto, postimerkkikokoelmassa on yli 3500 merkkiä aiheesta.
Ensimmäinen lentotukialus syntyi Britannissa syyskuussa 1918. Aluksen värityksellä hämättiin tähystäjiä.
Maailman merillä seilaa eniten valtavia Yhdisvaltojen lentotukialuksia tällä hetkellä
Lentotukialusten historiaa voi tutkia postimerkeistä kattavasti
Suomi ja lentotukialukset selviää yhdestä diasta
Ydinkäyttöisten lentotukialusten märää on viime vuosien kilpavarustelun seurauksena kasvanut nopesti. Toisen maailmansodan aikana saattoaluksia rakennettiin paljon ja tämä oli ratkaisevaa liittoutuneiden voitolle.